torstai 12. kesäkuuta 2014

Frillahuivi

Frilla ja suuri sydän perään. Olen niiin rakastunut frilloihin, rimpsuihin mekkojen helmassa ja huiveissa ja kaikkialla. Ostin vasta alennusmyynnistä frillahelmaisen mekon, joka tosin oli yläosasta liian iso ja istumaton, joten se odottaa muokkausta, mutta se on ihana. I-H-A-N-A. 

Kaupassa huomasin tarjouslankakorissa Frilla-lankaa sekä mallihuivin. Malli näytti helpolta ja lanka houkuttelevalta. Vyötteen takaa löytyi ohje, jonka löytää myös Novitan sivuilta. 

"Avaa nauhalanka siten, että nauhan reunakaitale on alareunassa ja poimi yläreunan silmukkalenkit puikolle. Poimi puikolle yhteensä 8 silmukkaa. Käännä työ. 1. krs: vie puikko ensimmäiseen puikolla olevaan silmukkaan, ota nauhalangan yläreunasta seuraava silmukkalenkki puikolle ja vedä silmukan läpi. *Vie puikko seuraavaan puikolla olevaan silmukkaan, ota nauhalangan yläreunasta seuraava silmukkalenkki puikolle ja vedä silmukan läpi*, toista *-* krs loppuun = 8 s. Käännä työ ja toista 1. krs:ta, kunnes lankaa on jäljellä noin 40 cm. Päätä s:t."


Helppoa eikö? Niin minäkin kuvittelin.


Lankaa ei varsinaisesti neulota, vaan se on lankalenkeistä muodustunutta suikaletta, jonka toinen reuna on tiheämpää, frillanreunaa. Osasin kyllä oikein näppärästi poimia vaaditun määrän silmukoita nauhan toisesta reunasta, mutta siiihen se ymmärrys sitten meinasikin loppua. Katsoin useita videoita youtubesta, mutta ne kaikki olivat koukkuamalla tehtyjä. Lopulta päätin vain kokeilla, miten lähtisin lankaa työstämään ihan omasta päästäni. Lopputuloksena tuli kuin tuli huivi (mahdollisesti jopa niinkuin ohjeessa tarkoitettiin), joka on kyllä aika ihana. Vaikka alkuun meinasin heittää hanskat tiskiin useampaankin kertaan ja huivin tekeminen erityisesti aluksi oli hidasta, koska lankaa ei varsinaisesti neulottu, vaan lenkkejä enemmänkin "silmukoitiin" (enkä saanut sitä aseteltua sormelle mitenkään, ja lanka oli jatkuvasti kierteillä), mutta lopulta huivin teko oli jopa mukavaa.





Yhteen huiviin meni kerällinen Frillalankaa. Huivin pituus on noin 1,5 metriä, oikein hyvä kaulaan kierrettäväksi. Kaapissa odottaakin vielä muutama kerä kyseistä lankaa ja ainakin äidille ja itselleni sellaiset teen, sillä tämä huivi menee lahjaksi.

1 kommentti:

  1. Kiitos ohjeesta,oli ainut jonka löysin.Kirpparilta huomasin 12 kerää Mambo lankaa yht 1,25e siis lähes ilmaista.Nyt neulomaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!