keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Iltapuku suomineidolle

Pitkästä aikaa kaivoin esiin iltapukukankaat, joita olikin kertynyt laatikkoon jo useamman puvun edestä. Pukukankaiden hohdossa on jotain vastustamatonta. Minulla puvun tekeminen lähtee ehdottomasti kankaasta: ensin valitsen kankaan materiaalin ja sävyn, jonka jälleen malli yleensä kehittyykin mielessäni ihan ongelmitta. 

Olen tehnyt siskolleni useammankin iltapuvun, joista minun täytyy tehdä oma postauksensa myöhemmin. Nyt vuoden, parin iltapukutauon jälkeen tein hänelle Suomi-teemalla iltapuvun sinisestä satiinista ja valkeasta pitsistä. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä puku ihan omasta päästä, mutta koska aikaa on nykyään varsin rajoitetusti, turvauduin valmiiseen kaavaan, jota muuttelin häpeällisen vähän. Malli on Suuresta käsityölehdestä 10/2012, jota jo heti ilmestyttyään ihastelin.

Puvussa on oikeassa sivussa rypytykset. Helma on leikattu sivuun ja alta paljastuu pitsi satiinisella aluskankaalla. Yläosaan tein puuvillavuorin, johon kiinnitin luunauhaa sivusaumoihin. Puuvillaisen vuorin lisäksi puvussa on satiinivuori yläosassa. Kaavaa muokaten lisäsin takaosaan nyörityksen ja nyörityksen juureen lyhyen vetoketjun helpoittamaan pukemista. Nyöritystä olen suosinut aiemmissa puvuissa muutenkin, sillä se tekee istuvuudelle paljon ja tuo juhlavuutta. Tein nyörityksen taustakappaleeseen vaihtoehdon pitää sitä nyörityksen taustana tai nyörit paljasta selkää vasten.






Jotain taikaa iltapukujen tekemisessä on, eikä tämäkään taatusti jää viimeiseksi. Mielessäni onkin jo eräs idea...

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!