torstai 14. toukokuuta 2015

Vaatepläjäys kummipojalle


Kummipojan äiti esitti pyynnön muutamasta vaatteesta kummipojan vaatekaappiin. Tilasimme yhdessä kankaita Myllymuksulta ja Metsolalta, bambua, joustofroteeta ja trikoota. Suunnitelmaan kuului potkarit, jumpsuit, parit housut ja paita sekä yksi pipo. Nooo, näillä jutuillahan on tapana lähteä vähän rukkasesta. Kankaita kun riitti, tuli sitten tehtyä vähän kattavampi pläjäys. Lopulta pakettiin kuului kaksi pipoa pikkumiehelle, töppöset, neljät housut, jumpsuit, potkarit, paita ja pipot isosiskoille.




Työkalutrikoo taipui kummipojan vierailulla tällä hetkellä päähän passeliksi neliöpipoksi. Pipo on kaksinkertainen, kanttaus peitetikkikoneella ja saumat saumurilla. Samaan settiin piti saada autoilutöppöset. Myöhempään käyttöön tehtiin samasta kuosista pikkumiehelle myös vähän isompi neliöpipo. Onhan kyseessä automiehelle aika herkkukuosi!


Joustofroteinen tuttikuosi taipui valkoisen trikoon ja resoreiden myötä jumpsuitiksi. Kun kangasta jäi, tuli siitä myös samaan kokoon housut jemmasta löytyneiden resoreiden myötä.


Joustofroteesta tuli isosiskoille pipot ja pikkuveljelle tosiaan isompi neliöpipo. Syksyä odotellessa. Keltainen ja vihreä bambu ommeltiin housuiksi kesää ajatellen - vilpoisaa ja ilmavaa. Resorit pöksyihin löytyivät myös Myllymuksulta - vai Metsolalta?




Aivan ihana sininen bambu oli alunperin tarkoitus toteuttaa bodyna, mutta kun mittavirhe tuli tilausta tehdessä naputeltua, lopputulos toteutettiin paitana. Samaan sarjaan tehtiin housut joustofroteesta, kun sitä kerta potkareiden jälkeen jäi yli. Sininen resori löytyi Marimekon ystävänmyynneistä. Kerrankin sattui näitä paljon kehuttuja resoreita minullekin!


Potkareihin applikoin haamun matkien Me&I:n kummitusta. Frotee kummitukseen löytyi jämistä. Nepparit olille ja pitkät resorit helmaan ja pääntien kanttauksiin.





Kaikkien kaavat löytyivät Ottobre-lehdistä, mutta nyt numerot ovat päässeet jo hukkumaan. Suoraan en käyttänyt mitään kaavaa, vaan kaikki mallit saivat kokea muokkauksia, jotta niistä tuli suunnitelmaa vastaavia. Kaikissa myös käytettiin pitkiä resoreita niin lahkeissa kuin hihansuissa, jotta vaatteen käyttöikä olisi pidempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!