lauantai 2. tammikuuta 2016

Vino pino paitoja

Taidan nyt pistää samaan postaukseen kaikki loput loppuvuoden trikoopaidat, joita en sitten viime vuoden puolella ehtinytkään postaamaan. Kuvaamisen olin pyrkinyt tekemään ajoissa, mutta kyllä se ompelu aivan ehdottomasti on kivin juttu. Olisi joku hieno kuvaus paikka, niin ehkä sitten kuvaamiseenkin saisi pontta, mutta kun ulkona pakkanen huutelee viidessätoista ja valoisaa näkee vain vapaapäivinä, eikä silti ole hienompaa taustaa usein käytettävissä kuin hanki (mikä hanki?), niin nämä nyt ovat vähän tällaisia. Ei noita töitä kyllä entiseen tahtiin valmistukaan tällä hetkellä, että siinä mielessä kuvaamiset voi hyvin jättää viikonloppuun.

Nämä kaikki paidat on tehty Suuren käsityölehden 5-6/15 Noshin paitakaavalla - sillä varmalla, hyväksi todetulla. Helmaa parilla sentillä lyhennettynä, mutta pitkillä hihojen käänteillä. Peittarikin on kovassa käytössä ja ah, kyllä se jälki on niin toista tuolla masiinalla. Minulla on 12 mm nelinkertaiseksi kääntävä kääntäjä, kolminkertainenkin on alkanut houkuttaa, mutta toisaalta tässä elämäntilanteessa ei minulla olisi kuitenkaan sen enempää aikaa hifistellä. Helmankääntäjään törmäsin joku viikko sitten ja vaikka masiinalle naureskelin, kyllähän sellainen voisi aika hauska olla. Onko paita kohta ollenkaan oma tekemä, kun kaikkeen löytyy helpottava vekotin?






Norsu kangas on Bellabitiltä, kettukangas Kangaskapinalta. Kettu on varsin ohutta trikoota, norsua oli siis mukavampi ommella tästä syystä. Myös muutama muu postauksen kankaista on Kangaskapinasta.















Leppäkerttu kankaan alkuperästä en ole varma, mutta se on kyllä niin herttainen ja symppis. Toivottavasti keksin siitä omalle muruselle jotain herttaista. Erään kaverin tytön yksvuotislahjaan on tulossa toisesta kerttulikankaasta vaatetta, nimeen viitaten ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!