torstai 17. marraskuuta 2016

Neiti kokoa 92 cm


Nämä neljä vaatetta lähtevät eräälle ihastuttavalle pikkuneidille. Pinkki on tottakai pienten neitien väri, joten sitä löytyy vaatteista, mutta väriä ja söpöä kuosiakin.


Ottobren Birdie birdie -tunikakaava on huippu, joten saatoin luottaa siihen tälläkin erää. Tunikat ovat muutenkin mahtava vaate, ne menevät ensin mekkona ja myöhemmin tunikana. Niin pitkään kuin hihanmitta riittää, helmaa on tarpeeksi. Teinkin näihin pidemmät käänteet hihoihin, jotta käyttöikä olisi astetta pidempi.




Porojen kanssa samaa mallia on myös sienitunika, johon tein myös pitkät käänteet. Pääntiet kanttasin kääntäjällä.



Kahdesta lyhemmästä palasta tein paidat. Oranssi elukkakangas on yksi ensimmäisistä kangashankinnoistani, aika monta vuotta siis ompelua odottanut. Kaavana paitoihin käytin Noshin paitakaavaa. Näissäkin on siis pitkät käänteet käyttöikää jatkamassa.




Hieman helmaa lyhensin näihin, sillä minusta Noshin paitakaava sellaisenaan on pitkänpuoleinen. Se jotenkin vielä korostuu näissä pienemmissä koissa.




Ihan lääpälläni olen edelleen Lidlin leimasimeen, jolla olen nyt lätkinyt koot niskaan. Niin kätevä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!