perjantai 19. toukokuuta 2017

Belle-mekot prinsessoille


Uusimmat prinsessakuosit täyttyvät Kaunotar ja hirviö -elokuvasta tutuilla Bellen kasvoilla. Jo useampi viikko sitten sain ajoiksi viimein testata Jujunan taskumekkokaavaa, joka osottautui helpoksi ja veikeäksi. Nyt täytyisi ehdottomasti saada ajoiksi itsellekin oma taskumekko aikuisten kaava-arkilta. 

Samisteluun päätyi sinipohjainen kuosi, johon yhdistin esikoiselle varmaa valintaa eli pinkkiä ja vauhdikkaammalle, samistelua rakastavalle keskisiskolle keltaista. Takakappaleet mekoissa ovat yksiväristä, kuten etukappaleen alaosakin.








Tämä kaava on siinäkin mielessä oikein hyvä, että keskisiskolle varsinkin taskut ovat tällä hetkellä hyvin tärkeitä: niihin saa laitettua niin pikkuesineet kuin kädetkin.


Tästä valkopohjaisesta Bellestä minulla oli heti selvä visio: se huusi päästä frillahelmaiseksi mekoksi. Mekkoon ajattelin yhdistää punaista, mutta jemmoistani löytyi vain pinkkiä. Senkin sai sopimaan samanvärisillä kanttauksilla ja löytyyhän sävyä ruusuistakin. 

Kaavana mekossa on Ottobren Lionella pienin muokkauksin: pääntietä nostin takaa umpinaiseksi ja hihat pidensin pitkiksi.

Tämä mekko sai kunnian pukea tänään esikoisen ensimmäisissä kerhokuvissa :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!