perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kolmen pojan kopla


Pitkästä aikaa saimme vieraiksemme kolme rakasta pikkupoikaa: kummipojan ja tämän kaksi nuorempaa kloonia. Minulla on ollut tapana ommella murusille jotain heidän tullessa tänne päin Suomea sekä usein meidän mennessä heillepäin.


Tällä kertaa poikakolmikko sai samistelua Ommellisen possupussista tulleesta merihevoskuosisesta trikoosta: nelivuotiaalle t-paita, kaksivuotiaalle pitkähihainen ja vauvalle legginsit. Paidoissa kaavana on Noshin paitakaava (Suuri käsityölehti 6-7/15), legginseissä Noshin housukaava, jonka saa Noshin sivuilta tulostettua.





Äidin mieleen vaatteet ainakin ovat, toivottavasti käyvät myös konekuskeille :)

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Pikkuneidin paketti


Tovi sitten tein eräälle pienelle tytölle lahjaksi nämä vaatteet, jotka eivät ehkä ihan settinä toimi, mutta ainakin erikseen. Tunikan kangas valikoitui käyttöön heti, niin kauan se oli jo aarteena hilloutunut, että ansaitsi päästä vaatteeksi.

Tunikan kaava on Jujunan kesäpaketin Humminbird. On röyhelöä helmassa ja olalla! Ah, kuinka tykkäänkään rullapäärmeestä, jolla frillojen reunat on huoliteltu. Legginsien kaava on Noshin. Rusettipannankin tekaisin mukaan, kun kangasta jäi sopivasti.







Nyt kun paketti on jo pikkuneidin saavuttanut, toivottavasti tykkäsi sisällöstä :)


sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Perhosia Jujunan Butterfly-kaavoilla


Jujunan kaavoihin kertaakaan pettyneenä päätin täydentää kaavakokoelmaani lasten kesävaatekaavoilla. Tästä arkista testiin pääsi Butterfly-mekkokaava ilman olkafrilloja sekä iso- että keskisiskolle. Pienin neiti sai sen sijaan Baby butterfly -bodymekon. Pikkuneidin perusbody on vauvakaava-arkin Nooa-body, joka on ihan täydellinen meidän hoikalle, mutta pitkälle vauvalle.


Isoimman neidin mekon tein koossa 116 cm, mutta 110 cm olisi riittänyt. Mahtuupa ehkä ensikin kesänä. Keskimmäisellä koko 98 cm ja se olikin juuri täsmä valinta. Kummastakin jätin olilta frillat pois ja opettelin viimein rullapäärmeen helmoihin. Miksi olinkaan vältellyt sen opettelua pari vuotta!? Suosittelen kaikkia rohkaisemaan mielensä ja testaamaan - ja hurahtamaan frilloihin.




Tyttöset saivat itse valita kankaat mekkoihin. Vauva sai tyytyä isosiskojen valintoihin ja siis tilkkuihin.







Kaavakokeilun tulos: ehdottomasti jatkoon!

P.s. frilloihin kuluu kangasta ihan hirmuisesti.



perjantai 7. heinäkuuta 2017

Rotinavieraana


Tänään pääsimme pikkuneititrion kanssa tuoksuttelemaan neljän päivän ikäistä pientä tyttöä. Voi herttinen, miten pieni, kevyt, silkkinen, suloinen ja kaikinpuolin ihana pikkuinen olikaan kyseessä. (Ja hetki vain ja sama pikkuinen on jo aika jässikkä, kuten oma vajaa nelikuinen).

Veimme vauvalle rotinoiksi norsuvaunulelun, jonka tiesin olevan mieluinen. Norsut on virkattu Dropsin Muskatista 3,5 mm koukulla. Ohje niihin löytyy täältä. Sen verran ohjetta muokkasin, että otsasta sain pyöreämmän. 

Norsut kiinnitin toisiinsa Pikkumurulta tilaamalla satiininauhalla ja väliin pujottelin silikonihelmiä, päissä klipsit, jotka ostettu Bellabitiltä.






Kokeilin ensimmäistä kertaa turvalonkeroa. Tein sen ihan omasta päästä ja juu, siitä tuli vauvalonkero liian lyhyine lonkeroineen. Lankana Dropsin Paris ja koukkuna 3 mm.


Koska rotinoille kuuluu viedä kakku, tein isosisaruksille prinsessakakun ja muutamat keksit. Näissä lankana Dropsin Paris ja koukku 3,5 mm. Ohjetta näihin en tarvinnut tällä kertaa, nyt alkaa tällaiset yksinkertaisemmat jutut jo sujua omasta päästä :)




Ja mikä parasta, tästä hurmaavasta pikkuneidistä tulee minun kummityttöni 😍


torstai 6. heinäkuuta 2017

Vauvanvaatetta paloista Paapiita


Nyt kun olen saanut pienimmät tilkkuni - ja vähän kaverinkin - leikattua 12 cm x 12 cm kokoisiksi paloksi, kävin käsiksi isompiin kangaspaloihin, joista saa vielä vallanmainiosti vaatetta vauvalle. Pikkuneiti kasvaakin hurjaa kyytiä ja Jujunan Nooa-bodyssa alamme saada siirtyä seuraavaan kokoon.



Kaikki bodyt on ommeltu edellä mainitulla vauvakaava-arkin mallilla, haarusta vähän kestovaipalle pidentäen, mutta muuten kaavan mukaan. Käänteet on tehty kolminkerroin kanttaavalla kääntäjällä. Tein bodeja kahdessa koossa, kun oli uutuuskuosia kahdessa värissä.


Reppunallea keltaisena


Myyryä sukeltelemassa kahdessa sävyssä



Kainoa vaalealla pohjalla


Harmaa Reppunalle taipui Jujunan Niina-haalarina vauvalahjaksi eräälle pienelle pojalle. Sen verran kaavaa muokkailin, että hihansuut kanttailin resoreiden sijaan.




sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Ystävykset Pupu ja Kirahvi


Olen pitkästä aikaa ihan intoutunut virkkaamiseen. Ennen Muumien virkkaamista en kokenut virkkaamista oikein omaksi jutukseni, mutta tuon projektin jälkeen kipinä jäi. Nyt kesällä virkkasin herkkuja kahvipöytään ja sen jälkeen aloitin kirahvin. Pupu siis valmistui silmiä myöten jo hetki sitten, mutta silmät sain pisteltyä vasta tänään.




Kirahvin selko ohje löytyy Onnen ommel -blogista. Itse virkkasin kirahvin Dropsin Paris -langasta 3,5 mm koukulla. Tosi kiva ohje! Selkeä ja helppo, toki tunteja lopputuokseen meni useita. Aloituksia en aivan ohjeesta ymmärtänyt, vaikka luultavasti tein ne niinkuin ohjeessakin halutaan sanoa: kuusi silmukkaa kiristyslenkkiin ensimmäiseksi kierrokseksi.

Silminä kirahvilla on ihan vain napit. Voi olla, että tälle täytyy tehdä täplällinen kaveri tai sitten joku muu otus.






Pupu ei mennyt ihan ohjeen mukaan, sillä valitsin siihen langaksi Dropsin Parisin ja koukun koossa 3,5 mm. Ohje alkujaan Janitan kätösistä -blogista. Ehkä ohuempi lanka ja koukku olisi tuonut ohjeen mukaisen, mutta tämäkin on ihan hauska ja eiköhän vauva tykkää siitä tällaisenakin.




Seuraavaksi koukulle lahjaherkkuja...