keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Lahjoja miesväelle


Ompelin muutamille miespuolisille pitkästä aikaa ompelukset: kummipojat saivat trikoopaidat, kaverin pojan paita jo odottamaan lahjomista ja loppukangas miehelle boksereiksi.

Tämä Spiderman-kangas on kaverin joutavista kankaista lunastettu. Ompelin sen kummipojan nimipäivälahjaan, sillä nämä supersankarit tuntuvat olevan mieluisia. Pojan äidin mieleen nämä digiprintit eivät välttämättä niinkään ole, mutta eivätkös kummit toteutakin nimenomaan lapsen makua ja toiveita? ;) Kaavana Nosh ilman hihankäänteitä, ne on pääntien tavoin kantattu resorilla.



Kaverille on tulossa toinen pieni. Aion muistaa vauvaa omatekemällä ja samalla isoveljeä. Kaverin myytävistä kankaista löytyi niin osuva kangas tähän tarkoitukseen, että oli pakko tehdä jo tämä paita, vaikkei vielä ole tarve sitä postittaakaan. Onpahan valmiina. Tässä kaavana Paapiin Myyry.



Nuoremmalle kummipojalle tein samaisella Myyryn paitakaavalla paidan. Loppukankaan halusin myös pois pyörimästä, joten mies sai uudet bokserit Kangaskapinan kaavalla.





Tuossa tovi sittein ompelin tilkkulaatikon jämistä kaverin tulevalle kesävauvalle tumppuja, kahdet yksinkertaiset, kahdet vuoritetut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!