perjantai 26. toukokuuta 2017

Verson puodin ompelukerho - Bali


Ensimmäisen kerran osallistuin Verson puodin onpelukerhoon, jossa siis tilataan yllätyskangas (jota ei löydy vielä edes myynnistä) ja se ommellaan tiettynä aikana ja esitellään samaan hommaan ryhtyneille Facebookin omassa ryhmässä. Tämän viikonlopun yllätyksen ompelin samointein, kun hyvä sää salli kankaan leikkaamisen ulkona ja Pikku kakkonen ompeluaikaa.

Ensi ajatus oli, ettei kangas sovellu meille väriltään eikä kuosiltaan. Koska kangas on ohutta joustocollegea, päätin ommella nuorimmaiselle jumpsuitin Hiiopin kaavalla. Viime yönä näin kuitenkin unta Jujunan taskumekosta tästä kuosista. Koko mekkoon ei kangas riittänyt, mutta onneksi paikalliselta Bellabitiltä löytyi aivan täydellisesti mätsäävää collegea pariksi.







Loppupalasta Bali-kuosia ompelin Jujunan baby basic -kaavapaketin Niklas-housukaavalla housut pienimmäiselle koossa 68 cm. Vielä tilkku jäi, mutta se saa jäädä odottamaan käyttöä - ja siis ideaa - myöhemmäksi.










Olipa kivaa! En usko, että olisin tilannut tätä itse, mutta tekee hyvää poistua mukavuusasteelta. Ja tosi kiva siitä sitten tulikin!

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Pieni merenneito Ariel


Kangaskapinaan oli tullut söpöä Ariel-kuosista digiprinttiä, jota kaverin kanssa ihasteltiin talvella muutamasta ulkomaan kaupasta ja harmiteltiin, kun ei kukaan suomalainen ottanut valikoimiinsa. Lopulta Kangaskapina yllätti iloisesti ja kimppatilaus lähti.

Koska isommilla siskoksilla on samistelu tällä hetkellä kovin in ja must ja ties mitä, täytyi molemmille neitosille toteuttaa tunikat. Olihan tilkutkin hyödynnettävä niin nuorinkin sai osansa.


Tunikoissa kaavana on Paapiin kaavakirjan Siiri pidennetyllä helmalla. Tämä kaava on kiva ja simppeli värikylläiseen digiprinttiin.




Pikkuneidin body on myöskin Paapiin kaavalla tehty. Jotenkin nyt olen tykästynyt kaavaan, varsinkin kun jotain muuta kuosia yhdistää, eivätkä kietaisut isommalla vauvalle ole enää kovimmassa käytössä.




Sen verran kaavaa sovellan, että kanttaan reunan myös neppareiden kohdalta. Kyllä kääntäjä on kätevä!

Kaverille nappasin kuvan kokovertailusta ja lisään sen tähänkin. Alla Jujunan Nooa koossa 68 cm, päällä Paapii. Molemmat kaavat loistavia, koot vain hieman eri mitoituksella :)




perjantai 19. toukokuuta 2017

Belle-mekot prinsessoille


Uusimmat prinsessakuosit täyttyvät Kaunotar ja hirviö -elokuvasta tutuilla Bellen kasvoilla. Jo useampi viikko sitten sain ajoiksi viimein testata Jujunan taskumekkokaavaa, joka osottautui helpoksi ja veikeäksi. Nyt täytyisi ehdottomasti saada ajoiksi itsellekin oma taskumekko aikuisten kaava-arkilta. 

Samisteluun päätyi sinipohjainen kuosi, johon yhdistin esikoiselle varmaa valintaa eli pinkkiä ja vauhdikkaammalle, samistelua rakastavalle keskisiskolle keltaista. Takakappaleet mekoissa ovat yksiväristä, kuten etukappaleen alaosakin.








Tämä kaava on siinäkin mielessä oikein hyvä, että keskisiskolle varsinkin taskut ovat tällä hetkellä hyvin tärkeitä: niihin saa laitettua niin pikkuesineet kuin kädetkin.


Tästä valkopohjaisesta Bellestä minulla oli heti selvä visio: se huusi päästä frillahelmaiseksi mekoksi. Mekkoon ajattelin yhdistää punaista, mutta jemmoistani löytyi vain pinkkiä. Senkin sai sopimaan samanvärisillä kanttauksilla ja löytyyhän sävyä ruusuistakin. 

Kaavana mekossa on Ottobren Lionella pienin muokkauksin: pääntietä nostin takaa umpinaiseksi ja hihat pidensin pitkiksi.

Tämä mekko sai kunnian pukea tänään esikoisen ensimmäisissä kerhokuvissa :)








keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Neljä bodya ja yhdet housut


Koska vauva kasvaa ja isosiskojen vauva-ajan vaatteet jatkavat elämäänsä muissa perheissä, meidän rintsessa tarvitsee uusia vaatteita. Tai tarvitsee ja tarvitsee, mutta ainakin neiti kasvaa kovaa kyytiä. Niinpä nämä vaatteet on tehty Jujunan Nooa-bodykaavalla ja Niklas-housukaavalla. Body on kokoa 68 cm ja housut kokoa 62 cm, mutta tällä hetkellä tästä kaavasta sopivimmat ovat juuri kokoa pienemmät. Ottobren Warmly wrappedista menee parikuisella vielä 56 cm bodykin.



Tämä body on tehty Paapiin Reppunallesta, johon tyttömäisyyttä tulee pinkeillä resorikanteilla.



Oman mekkoni tilkut riittivät juuri ja juuri bodyyn. Nyt voimme samistella - taas. Anemone-kuosi on Ommelliselta.




Kissakuosi on kaverin tilkkulaatikosta.




Moni tunnistanee tämän kuosin. Volkkarit ovat tosiaan Me&I:n mekko, joka itseä miellytti kuosina, muttei mekkona. Hihat sen sijaan ovat eräästä vähänkäytetystä paidasta. Uusiokäyttöä parhaimmillaan.




Nämä Niklas-kaavalla tehdyt housut ovat Paapiin kuosia. Tästä kaavamallista tykkään kyllä myös kovin.